Persikka kaunoinen

Eräs vakkariasia oikeastaan reissulla kuin reissulla on persikkamehu. Ainakin Keski- ja Etelä-Euroopassa kaupoissa omien havaintojeni perusteella ennemmin on kuin ei ole persikkamehua. Suomessa olen hakenut mutten löytänyt. 

Persikka ja minä sovimme yhteen. Se on miellyttävän pehmeä, pyöreä ja nukkainen. Olen melko varma, että jos olisin hedelmä, olisin persikka. Sitrushedelmät ovat hyviä, arvostan niiden kirpeyttä ja luonnetta, mutta olen muun muassa joutunut yhden käyttökerran jälkeen antamaan pois greippi-body butterin kun nahkani ja se reagoivat yhdessä kauhistuttavalla tavalla. Olen kuullut, että joidenkin ihmisten iho vain sattuu olemaan sellainen, että sitrustuoksut muuttuvat hyvin pahanhajuisiksi. Persikka ei ikinä pettäisi minua niin.

Pari viikkoa sitten tein löydön. Lidl, tuo kaksijakoisten tunteitteni kohde, on tuonut näköjään tämänkin palan Eurooppaa tänne pohjolaan! Olen ihan mehuvasikka (en esimerkiksi maitovasikka) ja juuri kun olin löytänyt käytännössä kalorittoman ja oikeasti hyvänmakuisen mehun, pomppasi hyllystä persikkanektari! Minun dieettini tässä kärsii, mutta makuhermoni kehräävät!

Älkäämme myöskään unohtako persikkamehun kenties hienointa käyttökohdetta, eli belliniä <3

Hyvien kemujen jälkeen

Perjantaina oli tuparit. Melkein puoli vuotta meni omasta muutosta ja poikaystävän saapumisesta kolme kuukautta. Voisi sanoa että jo oli aikakin. 

Ikkunalauta sai uusia asukkeja <3

Kemut meni erinomaisesti. Lauantaina aamulla heräilimme poikaystävän kanssa hissuksiin, syötiin kylmää pitsaa, ihailtiin kaikkia hienoja lahjoja joita saatiin ja minä huokailin poikaystävälle miten ihanat juhlat oli. Jotenkin kaikki meni juuri nappiin. Olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla kamusten kanssa Ihmissusi-peliä ja väki innostui siitä tosi hyvin! Itse olen aivan toivoton nörtti ja tykkään pelailla sekä lautapelejä että videopelejä. Monesti bilemäiset bileet tuntuvat hiukan vaikeilta ja siksi oli erityisen hauskaa saada ihmiset innostumaan jostain sellaisesta, joka minusta on mukavaa.

Se on pöllö!

Tykkään myös tarjota hyvää syötävää ja tuntui että sekin onnistui! Tein edellisiltana gluteenittoman omenapiirakan ja feta-parsakaalipiirakan sekä rajoittaakseni gluteenin leviämistä leipomuksiin että säästääkseni omia hermojani. Tuparipäivänä tein mokkapaloja, jotka olivat menestys, poikaystävän kanssa pitsaa josta myös tykättiin kovasti ja jenkkityylistä omenapiirakkaa, josta ihmiset kai ihan tykkäsivät, mutta joka sitten jotenkin ei uponnut. Note to self, omenapiirakka ei näköjään ole riittävän sormiruokaa. Sain kuitenkin niin paljon kiitosta, että olen niiden varassa hyrissyt koko viikonlopun.

Summa summarum: on ihan uskomatonta miten tyytyväiseksi ihminen tulee onnistuneiden kutsujen järkkäämisestä.

Suomen suvi, Suomen talvi

Haussa ovat, töttöröö, kumisaappaat! Juoksentelin pitkin päivää kaikenlaisissa opiskelijan budjettiin sopivissa jalkineliikkeissä (toisin sanoen XXL:ssä ja Citymarketissa), mutta sopivia ei löytynyt. Joko jalka ei tykännyt tai silmä ei tykännyt.

Äärimmäinen pettymys oli, että kauan haaveilemani Nokian Hait (tiedän, kuljen kaukana perässä) eivät yksinkertaisesti ole lestiltään sopivat kaviolleni. XXL:ssä oli hiukan vinkeitä ja fiksun mallisia saappaita naurettavaan hintaan, mutta koot loppuivat juuri liian aikaisin. Hetken aikaa pohdin tekisinkö Tuhkimon sisaret ja leikkaisin pois joko kantapään tai varpaat niin ei tarvitsisi enää rämpiä pitkin kauppoja. Jätin asian vielä harkintaan.

Speksini eivät ole mitenkään mahdottomat: lättäjaloille sopivat, keskipituisilla varsilla varustetut räikeän keltaiset saappaat kokoa 39. Mahdollisesti isompikin niin villasukkakin mahtuu (en enää edes elättele toivoa että Helsingin talvessa voisi kulkea nahkakengillä). Värienkin suhteen voin keskustella, mutta mitä räikeämpi sen hauskempaa.

Tässä kuvassa olisi ollut saappaat jos ne olisin löytänyt.

On se kumma miten itsensä saa höynäytettyä

Ensimmäiset kaksista verhoista on nyt koko lailla valmiit. Toisten kanssa ollaan vielä kankaankatseluvaiheessa. Ei muuten uskoisi että hakusessa on vielä ne kokonaan valkeat verhot. Meillä ei ikkunoissa ole kaihtimia eikä rullaverhojakaan saa asennettua, joten valoa blokkaamassa on nyt karmean rumat mutta käytännölliset Ikean vuoriverhot. Tähän mennessä jos valkeissa kankaissa ei ole ollut typeriä kuvioita ne ovat olleet niin ohuita että pelkään vuoriverhojen kuultavan läpi. Futuristipoikaystäväni kuulemma ihan tykkää metallinhohtoisista (ja valoa, lämpöä ja kylmää heijastavista sekä hyvin teknisistä) vuoriverhoista. Hän kyllä on itsekin myöntänyt tarvitsevansa uudet rillit...

Vietin yhden vapaan arkipäivän mummoni luona ompelemassa. Ei kyllä tiedä panostaja tai sydänkirurgi mitään hermoja raastavasta työstä jos eivät ole kokeilleet tehdä suoraa ommelta suoriin verhoihin. Mummon mukaan ompeleesta tulee ihan helposti suora jos on mittaamisvaiheessa vain saanut käänteet lankasuoraan. NiinPÄ. Tosi hyvät niistä tuli, mutta siinä menikin sitten viisi tuntia. Ja ne kankaat oli jo kaupassa leikattu valmiiseen pituuteensa! 

Kuuletko kynsien raapivan liitutaulua? 
Viiden tunnin ompelemisen jälkeen kyllä kuulin.

Lopetellessamme mummo, vanha käsityöopettaja, totesi ettei hän ole ikinä näin tarkkaan mitannut minkään verhojen käänteitä, mutta että kyllä pojantyttären ensimmäiseen omaan kotiin pitää tulla hienot verhot. Olen tästä kauhean otettu mutta pelkään myös pahoin etten enää ikinä pysty kirskumatta ompelemaan verhoja muuten kuin lankasuoraan. Olen ihan varma että hermostoni vaurioitui toissapäivänä sillä tavalla.

Ikkunaan näitä iteroitiin pari tuntia. Poikaystävä kiittää.

Mun on epäilemättä turha enää tässä vaiheessa sanoa, että mä ihan oikeasti olen aika hutilus.

Peikko ja peippo

Kahden viikon intensiivikurssi Maunulassa alkaa olla lopuillaan. Huomenna on loppurutistus kun esitämme asukkaille konseptimme alueen kehittämiseksi. Omalla ryhmälläni aiheena on ollut nuoret ja muutamien sattumien kautta on tullut pohdiskeltua aika paljon muun muassa käpistelyä. Jokin minua sinne vetää.. Tämä kurssi on kumminkin se syy miksi on ollut radiohiljaisuutta. Joku nauroikin että meininki on ihan rippikoulua. Todella antoisaa, intensiivistä ja väsyttävää. Iltaisin olen ollut aivan nukkumisvalmis. Jotenkin kaikkein unisimmaksi itsensä saa kun aivot pääsee sauhuamaan ylikierroksille.

Opiskelujen alkaminen (alkaminen ja alkaminen, tein kesällä 20 noppaa) on tuonut takaisin vanhan tuttavan eli opintostressin. Tai kuten poikaystävälle valitin, peikko höpisee kaikkea turhaa. Tiedätte kyllä tyypin. Joku joka olan takana keksii aina kaikkein karmeimmat vaihtoehdot mitä ikinä tapahtuu ja joka panee epäilemään jok'ikistä liikettä jonka teet. Armas poikaystäväni tietenkin väänsi peikon peipoksi. Olisikohan se sitten peikon vihollinen? Aika epätasaiselta painilta se minusta kuulostaa. Joka tapauksessa liuta sähköpostiviestejä on nyt kääntänyt voimasuhteet ainakin tasapainoon, jollei ihan peipon hyväksi. Pidetään peipolle peukkuja, itse kukin!

Kuva: Toivo Toivanen & Tiina Toppila/ Wikimedia Commons/ Public Domain