Ruokapöytä

Olen kohta kuukauden saanut nauttia samassa asunnossa asuvasta poikaystävästä. Ihan vaaleanpunaiset lasit tässä on vielä päässä, mutta luulen että monet asiat tuntuisivat hyvältä ilman niitäkin. Eräs siisteimmistä asioista on yhteiset ruokailut.

Aikaisemmassa huushollissa, jossa ehdin asua kokonaisen kuukauden ennen kuin Hoas ilmoitti asunnosta, tapahtui syöminen pitkälti telkkarin edessä. Mieluiten Big Bang Theoryn parissa. Varmaan osasyynä oli se, että ruokapöytä oli aika hankalasti. Nyt kumminkin ruokapöytä sai arvoisensa kunnollisen sijainnin keskeltä kotia ja heti se siirtyi aktiivikäyttöön.

Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että pöydän ääressä syöminen virittää minussa jonkinlaisen tyytyväisen kehräämisen. On kauhean kivaa työpäivän jälkeen keitellä spagetit ja paistella kesäkurpitsat ja istua pöydän ääreen ilman kilpailevia virikkeitä (kuten sitä telkkaria). Se saa myös kodin tuntumaan enemmän oikealta kodilta, ehkä jollain tasolla aikuisemmaltakin kodilta.

Arkiruokaa. Kai tämän olisi voinut stailatakin, mutta minusta tämä

on ihana juuri tällaisena <3

Hiukan yllättäen ruuanlaitosta on tähän mennessä huolehtinut enemmän poikaystävä. Minä olen huolehtinut tiskeistä. Eilen vihdoin päästiin raahaamaan tiskikone kotio ja kunhan putkari saadaan asentamaan niin saa nähdä miten nämä kotityöt vastaisuudessa jakaantuvat...

Yksin asumisesta (+ pöhlö koira)

Asuin keväällä ensimmäistä kertaa pari kuukautta yksin. Jännitin sitä hiukan etukäteen mutta toisaalta myös odotin. Sinällään jännittämisen aihetta ei hirveästi ollut ja totaalisen mökkihöperyyden iskiessä olisin voinut hyvin karata lapsuudenkotiin. 

Lopulta yksin oleminen tuntui jopa meditatiiviselta. Kodin laittaminen ja omien toimintatapojen kehittäminen oli erityisen mukavaa. En vajonnut mihinkään poikamiesnaisen boksiin keskelle tiskejä. Yksinäinen olo tuli siinä vaiheessa kun möllötin viikon neljän seinän sisällä kevätallergioiden höystämän flunssan kaatamana. Siitäkin selvittiin.

Olen saanut vahvistusta epäilylleni siitä, että jonkinlaiselta perustemperamentiltani taidan olla aika yksityisyydenkaipuinen ihminen, jolle kommuuni ei ole luontevin tapa asua. Tämän uskallan sanoa painolla, sillä kimppakämpät ja niiden ihmiset ovat aina olleet minulla parhaita mahdollisia. 

Ehkä kyse on reviiritietoisuudesta? Äiti on aina nauranut kasvattaneensa minut koiraharrastuksestaan saamilla opeilla.

Asiaan täysin liittymätön kuvasarja Mustista:

"Yllätys!"

Olen vakuuttunut siitä, että Musti on puuttuva linkki

kädellisten ja koirien välillä.

Mustikoita!

<3<3<3

Ylivoimaisesti paras marja mitä voi olla. Mustikka. Angiina kaatoi poikaystävän viikoksi sängynpohjalle ja minä olen torjunut hyökkäyksiä. Nyt alkaa aurinko taas paistaa kun poikaystävä sai lääkkeet ja äiti laittoi mukaan kaksi iiiisoa pakettia mustikoita. 

Mustikoissa on jotenkin ihan oma ja ikään kuin hienostunut maku. Ylväs, etten sanoisi. Pensasmustikka on kiva, mutta ihan eri marja. Toiseksi paras on lakka ja kolmantena ehkä vadelma. Sen jälkeen kaikki muut marjat tilanteesta riippuen.

Mustikoiden kunniaksi julkaisen itse keksimäni reseptin,

Mustikkapiirakka goes kakku

Waka waka

Ensiksi paistetaan irtopohjavuoassa piirakkapohja:

150g margariinia

1 dl sokeria

1 muna

2 rkl kermaa

1 tl leivinjauhetta

2 dl venhäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

Margariini ja sokeri vaahdotetaan. Tämän jälkeen lisätään ensin muna ja kerma, sen jälkeen vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja lopuksi kaurahiutaleet. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan kokoinen ympyrä ja jätä siihen "häntä", jos haluat kiskaista kakun lautaselle ilman paperia. Levitä taikina tasaiseksi vuoan pohjalle ja paista 200 asteessa n. 20 min tai kunnes pohja on juuri kypsynyt. Mieluummin hiukan raa'an puolelle kuin liian kuivan.

2 dl kermaa

2 dl rahkaa

3 - 3,5 liivatelehteä

1 desi sokeria

1-2 tl vaniljasokeria

Pane liivatelehdet likoamaan. Vaahdota kerma ja rahka ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Kun liivatelehdet ovat turvonneet, sulata ne pienessä tilkassa vettä tai mehua ja sekoita ne kerma-rahkaseokseen. Levitä pohjan päälle vuokaan ja pane hyytymään. Huom! Rahkan sijaan voi hyvin myös käyttää tuorejuustoakin, mikäli tykkää. Maistele sokeria lisätessäsi oikea makeus.

1 l mustikoita

0,5 dl sokeria

tilkka vettä

3,5 - 4 liivatelehteä

Pane liivatelehdet likoamaan. Keittele mustikat ja sokeri pienessä tilkassa vettä ja puserra kauhalla osa mustikoista rikki. Voit liottaa liivatelehdet suoraan mustikkaseokseen mikäli kiehautat mustikat. Tuoreiden mustikoidan kanssa kannattanee vain lämmitellä seos niin, että sokeri liukenee hyvin ja sulattaa liivatelehden samoin kuin edellisetkin. Sekoita liivatelehdet seokseen. Anna jäähtyä. Levitä seos hyytyneen kerma-rahkaseoksen päälle. Pane hyytymään.

Mikäli haluat keikauttaa kakun lautaselle ilman paperia, toimi näin: Irrota irtopohjavuoan reunat. Ota tarjoilulautanen eteesi. Ota irtopohjavuoka kakkuineen toiseen käteen ja toisella kädellä ota kiinni leivinpaperin "hännästä". Kallista kakku hännän suunnasta kohti lautasen perimmäistä reunaa. Anna kakun liukua lautaselle ja vedä hännästä leivinpaperi pohjan ali sitä mukaa kuin kakku liukuu pois pohjan päältä. Tee tämä ripeästi jottei kakku halkeile roikkuessaan.

Edit. Lisäsin palautteen vuoksi liivatteen määrää.

"Jos Helmi olisi koira, minkä rotuinen se olisi?"

Helmi Kaupunkikissan koiran seikkailut jatkuvat. Eilen kävimme nörttien paratiisissa katselemassa pesukonetta ja Helmi oli nyt ensimmäistä kertaa hiukan pidempään yksin kotona. Olin Tuire Kaimion ohjeiden mukaan väsännyt Hempulle namipiiloja talouspaperirullan hylsyistä kun pelkäsin sen stressaantuvan yksinään. Helmi on tottunut olemaan itsekseen kotona vanhempien luona, mutta tämä on kuitenkin uusi paikka...

Kun sitten vajaan tunnin päästä palasin olin jo aivan varma, että Helmi aloittaa mekastuksen kun kuulee minun tulevan. Asiaa ei auttanut se, että jostain syystä juuri tänään asunnon ovi päätti heittäytyä hankalaksi ja sain räplätä lukon kanssa. Asunnossa oli hiirenhiljaista ja kun pääsin sisään, minua odotti hiukan kärsimätön ja nälkäinen koira täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Helmi innostui piiloista vasta kun tulin takaisin.

Tämä oli erävoitto. Nyt voin ruveta kokeilemaan pidempiä aikoja poissa kotoa. Selvästi se jo tajuaa, että tässäkin kodissa minä palaan, vaikka välillä häviänkin näkyvistä. Helmi Kaupunkikoira tuntuu kyllä ihastuneen kaupunkielämään. Palasin lauantaina vanhempieni luota junalla ja asemalla Helmi oikein hyppi innosta. Luulin että pissahädän vuoksi, mutta ei, kyllä se riemua oli.

Helmi Kaupunkieläin löysi muuten kissanruokapussin talomme lähistöltä ja on loputtoman kiinnostunut siitä. Olen yrittänyt vakuuttaa Helmille, että koira se on, mutta alan miettiä että pitäisikö minun alkaa hyväksyä, että lemmikkini laji-identiteetti taitaa olla jokin muu kuin mitä lemmikkipassi sanoo?

Haavemajasta Hoasille

Minulla on iät ja ajat ollut mielikuva täydellisestä omasta kodista. Haaveilin erityisesti sellaisesta ennen kuin poikaystävän kanssa pantiin hynttyyt yhteen, mutta edelleen huomaan, että kuvittamani koti toimii jonkinlaisena ihanteena.

Vaikka asuin maalaiskunnassa, kävin lukioni Helsingissä ja löysin Kalliosta oman henkisen kotini. (Ei erityisen omaperäistä, mutta minulle uusi näkökulma.) Tarkalleen ottaen sijoitin unelmakotini Pengerkadulle niin, että sijoittuisin vastapäätä kadun ylempää pengertä, jolla sitten joku voisi soitella minulle serenadeja (huom! tämä siis oli unelmakotini).

Mielikuvissani kotini oli pieni yksiö. Sellainen, jossa tilaa pihistääkseen kylppärin ja keittiönurkkauksen yläpuolelle pitää rakentaa nukkumisparvi. Huone olisi kuitenkin korkea, samoin kuin ikkuna. Leveä ikkunalauta oli myös tärkeä olla. Jonkinlainen erkkeri-ikkuna olisi ollut plussaa. Lattiaksi haaveilin linoleumin alta aarteena paljastuvaa lautalattiaa, jonka hioisin ja lakkaisin. Seinät, ovet ja karmit olisivat saaneet olla valkoista.

Lueskelin kotona naistenlehtiä ja kaipasin kuvien romanttisia puuhyllyjä, joiden päällä kupit ja lasit olivat huolettomasti pinoissa. Suunnittelin hankkivani ikkunalaidalle kukkia ja pienen yrttitarhan ja suunnittelin jopa kastelevani niitä.

Päätin myös, että mahdollisuuksien mukaan hankkisin kaiken tarvitsemani käytettynä. Ihailin silloin ja ihailen edelleen viime vuosisadan puolenvälin huonekaluja, joissa yhdistyy moderni yksinkertaisuus, senaikainen sirous ja jo kadonnut puoliteollinen huonekalujen rakennustapa, jossa tuntuu yhä jonkinlainen käsityöläisyyden leima. 

Myös keittiöön halusin ostaa astiat mieluiten kirpputoreilta. Kuvittelin itseni kiertelemässä lauantai-iltapäivisin Hietsun ja Valtterin kirppiksiä ja ostamassa paripuolia, mutta laadukkaita kippoja ja lautasia, jotka iloisessa sekamelskassaan muodostaisivat yhdessä värikkään mutta harmonisen kokonaisuuden. Ostinkin joitakin astioita ja keittiöpyyhkeitä.

Ostoksia Puumalan torilta ja Kemiöstä eräästä navetasta.

Lisäksi ihailen ystävän tuomien ruusujen elinvoimaisuutta.

Ennen kaikkea kai haaveilin tilasta, jossa voisin tehdä haluamiani asioita ja toisaalta joka näyttäisi minulta ja jonne mahtuisi tavarani ja ehkä myös erilaiset roolini. Unelmieni kodissa oli tietenkin iso kirjahylly ja mukava sohva tai nojatuoli. Lisäksi halusin ruokapöydän, jotta voisin kutsua kavereita syömään. Erityisesti halusin eteiseen koukkuja monenkirjaville koruilleni, joita olen kyllä kerännyt, mutta jotka eivät rasioiden pohjalta ikinä pääse ylleni.

Tästä ensimmäisestä omasta kodistani puuttuu vielä moni luettelemani asia. Luonnollisesti en ahkerallakaan laittamisella saa myöskään tätä asuntoa siirtymään Penksulle, mutta on myös vielä paljon ihan toteutettaviakin asioita, joita en vielä ole saanut ratkottua. Kauhean hyvältä kuitenkin tuntuu se, että on ihan minun omissa käsissäni, että mitä asioita päätän yrittää toteuttaa ja mitä en. Enää ei tarvitse tyytyä haaveilemiseen.

Kylpyhuoneen tärkein esine

Kaikista maailman turhakkeista yksi ehkä turhimmista on diffuuseri (ja kyllä, tiedän sen nimekin), eli tämä hajustepullo, johon on pantu yksi tai useampi bambutikku levittämään huonetuoksua. Tämä, jota näkee tietyllä tavalla romanttisten kahviloiden vessoissa. Ja olen fantasioinut omasta, diffuuserilla varustetusta vessasta iät ja ajat.

No nyt minulla on sellainen. En pysty pitämään sitä avonaisena kokopäiväisesti edes yhden tikun kanssa, mutta pieninä annoksina minun herkkä nenäni rakastaa sitä, ja herkät silmäni myös!

Henkinen irtiotto lapsuudenkodista: huonetuoksu

Kyllä, olen muissa asioissa ihan kohtalaisen järkevä. Olen järjestänyt vanhasta Ikean hyllystä vallan fiksun kierrätyssysteemin eteiseen ja yleensä ostan kotiin esineitä vasta kun olen arjessa havainnut niitä tarvitsevani.

Ehkä tämä onkin jotain freudilaista isänmurhaa? Lapsuudenkodissani ei nimittäin siedetty huonetuoksuja tippaakaan.

Keittiö on linnani

Vanhempieni luona olen ominut itselleni jälkiruokavastuun. Lapsuudenkodissani on aina syöty yhdessä ja yleensä itse tehtyä ruokaa. Jälkiruuan tekemisessä sattui olemaan tyhjiö ja nappasin sen haltuuni eräänä isänpäivänä aloittamalla urani vaatimattomasti crème brûléella. Tämä sai myötämielistä vastakaikua, sillä varsin pian keittiöön hankittiin muun muassa pieni kaasupoltin. (Ihana esine! Ruuanlaitossa vaan on enemmän sitä jotain, je ne sais quoi, kun ruuat voi kärventää kaasuliekillä.)

Kuitenkin tähänastisissa kimppakämpissä leivonta on tupannut rajoittumaan joihinkin satunnaisiin omenapiirakoihin mummuni ikivanhalla reseptillä, johon ei ole tarvinnut omenoiden lisäksi ostella oikein mitään muuta. Uudessa kodissani olen puolivahingossa leiponut ensimmäisellä parilla viikolla kaksi kertaa korvapuusteja ja luvannut paistaa kavereilleni munkkeja kun missasin vapun flunssan vuoksi. Nyt kun poikaystäväkin saapui olen intoutunut tekemään mustikkapiirakkaa, pannukakkua ja suklaakirsikoita.

Pannukakkutaikina. Persiljat eivät liity tähän.

Täällä on kyllä mainio keittiö, vaikka se onkin samalla eteinen. Asuntomme on varsin pieni kylppäriä lukuun ottamatta. Suihkussa mahtuukin sitten vaikka tanssimaan. Keittiö on sijoitettu heti ulko-oven ja siivouskomeron jatkeeksi mikä vähän hankaloittaa vaatteiden säilytystä, mutta helpottaa ruuanlaittoa. En sitten tiedä kääntyykö tilanne päinvastaiseksi talvella kun kuvioihin ilmaantuvat talvisaappaat ja toppatakit.

Muuton jälkeen järjestin heti ensimmäisenä päivänä keittiön. Osasyy toki voi olla se, että muiden kamojen sijoittamisen osalta oli enemmän keskustelua kodin toisen asukkaan kanssa. Silti pidän kiinni myös siitä ajatuksesta, että keittiö itse asiassa merkitsee minulle aika paljon. 

Lapsuudenkodista lähti mukaan periaate että ruokaa laitetaan eikä valmisruokia paljon ostella. Kun ruokin vain itseäni niin siitä ei tullut niin paljoa pidettyä kiinni. Nyt kuitenkin on tuntunut kauhean helpolta ja mukavalta tehdä ruokaa kun on joku jonka kanssa niitä syödä. Ilmeisesti minulle ruuan laittamiseen ja syömiseen liittyy vahvasti myös se sosiaalinen puoli.

Ja tällainen siitä tuli.

Seuraavaksi kylään tuli koira

Toissapäivänä kotiin tuli Koira. Vaikka Helmi, ei kyllä myönnä olevansa koira. Se on pakolainen, joka on joutunut jättämään kotinsa erään ison pennun vuoksi.

Jostain syystä vanhempieni kaksi koiraa eivät sovi toisilleen lainkaan. Eivät ne tappele, mutta muuten vain ovat huonoa seuraa toisilleen. Tämä pakolainen, vanhempi koiraneiti, on arka ressu, joka opettaa Mustin haukkumaan kaikkia kotiin tulijoita. Musti puolestaan on kaksi kertaa Helmin kokoinen ja villi kuin mikä. Helmi-parka joutuu pelkäämään että leikkisä pentu rysähtää milloin tahansa sen niskaan. Siispä kokeilemme nyt josko Helmi viihtyisi kaupungissa ja voisi tulla silloin tällöin meille viikoksi hermolomalle.

Helmi haistelee merta.

Helmi on kyllä täydellinen maailmannainen. Eilen piti hakea keskustasta tenttikirjoja ja Helmi tuli mukaan. Vanhasta ratikasta se ei pitänyt kun joutui matkustamaan sylissäni. Se ähisi paheksuvasti. Matalalattiaratikka sen sijaan oli ilmeisesti juuri sopiva kulkupeli koiralle, varsinkin kun ovien ikkunoista näki hieman pienempikin koira helposti ulos.

Saa nyt nähdä miten Helmi Kaupunkikoiran seikkailut jatkuvat vai palaako se sittenkin maalaiskoiraksi.

Ja arki tuli kylään

Ennen omaan kotiin muuttamista olisi ollut vaikea kuvitella, miten paljon mielihyvää ihminen voi saada pyykinkuivaustelineen, vessaharjan ja talouspaperitelineen ostamisesta. Nyt ne tuntuvat kouriintuntuvilta todisteilta omasta, ikiomasta kodista ja arjesta.

Muutin keväällä poikaystäväni luokse ja melkein heti uudestaan kevään aikana Hoasille yhdessä poikaystävän kamojen kanssa. Poikaystävä tuli kunhan työkomennukseltaan ehti. Nyt olen asunut ensimmäistä kertaa elämässäni pari kuukautta aivan yksin ja laittanut samalla kotia kuntoon. Viime viikolla saapui poikaystäväkin.

Tähän mennessä ihmeellisimmältä asialta on tuntunut se, miten eri tavalla omalta kodilta tämä asunto tuntuu verrattuna lapsuudenkotiin ja useampaan kimppakämppään. Tämä on ihan oma koti, ja poikaystävän ihan oma koti myös, tietenkin.

Tähän blogiin kirjoitan ajatuksiani ensimmäisestä omasta kodista ja kaikesta muusta, mitä mieleen juolahtaa. Rakastan ruokaa ja tasapainotan opiskelustressiä leipomisella. Vielä ei kertaakaan ole macaronit onnistuneet kokonaan mutta teen aika hyvää crème brûléeta. 

Tervetuloa jakamaan ajatuksia :)