Hesarissa oli viikolla jännä artikkeli allergioista ja siitä miten lievästi allergisoivia asioita ei kannata vältellä. Itsehän olin alakouluikäisenä juuri se hermostunut lapsi, joka osasi luetella kaikki ruoka-aineet joihin yhtään reagoin ja joka suri ettei ikinä voi olla karvaista lemmikkiä. Käytännössä päädyin jossain kohdin välttelemään valtaosaa tuoreista hedelmistä ja vihanneksista. No, ohjeistukset tosiaan muuttuvat ja joskus lukiossa päätin, että koska isoimmillaankin oireet olivat vain vimmattua suun kihelmöintiä, voisin yhtä hyvin ryhtyä palauttelemaan ruokia syötävien listalle.
Ruoka-aineiden välttelemisessä on se jännä asia, että vältettävät ruuat alkavat jossain vaiheessa maistumaan tosi epäilyttäviltä. Erityisen epämiellyttäviä ovat ruuat, joihin yhdistää ikävät oireet. Omena ja mansikka aiheuttavat edelleen kylmiä väreitä. Omenassa erityisesti se rouske aiheutta melkein yökkäyksen. Tomaatin otin haltuun pitkällisen taistelun jälkeen sillä, että ryhdyin syömään sitä aina jonkin voimakkaanmakuisen kanssa, esimerkiksi oliivien. Suurimmaksi hidasteeksi ruokien kanssa muodostuikin omat pinttyneet ennakkoluuloni.
Helmin tulo opetti että voin elää samassa
kodissa karvaisen koiran lemmikin kanssa
Väitän myös tosissani että eräs allergioita helpottanut tekijä on Helmi. Westie (valkoinen länsiylämaanterrieri) valittiin kotiin sillä perusteella, että tuttavien westiet eivät allergisoineet. Helmi tuli meille vuoden ikäisenä määräaikaisella työsopimuksella. Söin ensimmäiset pari kuukautta allergialääkettä, lopetin ja niiskutin ehkä viikon, kaksi ja sen jälkeen loppuivat oireet. Muilla perheen allergisilla kävi samoin ja Helmi vakinaistettiin. Sen jälkeen allergiani ovat helpottuneet merkittävästi.
En todellakaan pysty sanomaan, että treenasiko koirapöly kroppaani sietämään paremmin allergeeneja. Eräs aivan mahdollinen vaihtoehto on, että nyt vanhempana ensinnäkin osaan säntillisemmin lääkitä itseäni (esimerkiksi keväällä talven ulkopuolella siitepölyaikaan). En myöskään säikähdä pieniä suun kutiamisia silloin tällöin. Jos kutittaa paljon niin otan allergialääkkeen. Olen myös kuullut että tämäntyyppiset ruoka-aineallergiat usein helpottuvat murrosiän jälkeen. Vähintään Helmi kuitenkin todisti, että lievä allergia ei välttämättä rajoita elämääni juurikaan.
Mustin saapuminen paljasti millaista on elää koiran kanssa.
Tyyppi täytti muuten tällä viikolla 2 vuotta <3
Kyllä Helmi ja Musti hiukan allergisoivat. Esimerkiksi Helmiä trimmatessa käsiin tulee niin pieniä karvanpätkiä, että ne menevät ihoon ja kädet muuttuvat punaisiksi ja kutiavat. Kerran talvella kun iho oli rikki, levitin käsivoidetta käsiin, joita Helmi oli juuri nuollut. Tulos oli mielenkiintoinen. Enää en siis tee sitä virhettä, että imeyttäisin allergeeneja voiteen mukana suoraan ihoon. Yleisesti ottaen en kuitenkaan oireile koirille ja jos jotain pientä oiretta joskus tuleekin, olen paljon mieluummin koirallinen kuin koiraton.
