Lokakuu on himppasen armoton kuukausi aloittaa hengästymiseen tähtäävä liikunta ulkoilmassa. Valitettavasti se tästä vielä pahenee...
Toinen viikko menossa uusilla lenkkareilla. Otin käyttöön mainion oloisen Porin kaupungin julkaiseman juoksuohjelman, jota noudattamalla sohvaperunan pitäisi 11 viikon päästä juosta 10 kilometriä. Olen nyt puolitietoisesti ottanut sen ohjenuorakseni ja tietysti jo lipsunut siitä. Eilen kyllä oikeasti tuntui kun flunssa olisi ollut tulossa, eikä P. D. Jamesin SARS:illa mässäilevä kirjakaan rohkaissut testaamaan miten liikunta oloon vaikuttaisi.
Tänään käytiin poikaystävän kanssa hölköttelemässä tuttu reitti (siis käveltiin, sitten hölkättiin ja sitten pihisin) ja olo muuttui vallan filosofiseksi. Ei ole mikään sattuma, että juuri tänä syksynä päätin kohdata tämän(kin) projektin. Ainakin minulle liikuntaan liittyy kaikenlaisia peikkoja lähtien häpeäntunteistä päättyen silkkaan mukavuudenhaluun. Ja kaikkea siltä väliltä.
Joillakin muilla elämänalueilla kilpaileminen vain itseään vastaan tuntuu toisinaan vähän kornilta. Alan nyt pikkuhiljaa älyämään että kukaan ei enää anna mulle numeroa liikasta ja että ylipäätään jonkinlainen skaala hyvästä ja huonosta liikkujasta on ihan vääristynyt. Kunto ja tekniikka voi kehittyä, mutta tälläkin rapakunnolla, jos säännöllisesti vain raahaan peffani ulos ja palaan hikisenä ja hengästyneenä takaisin, olen ihan hyvä liikkuja.
Minä lenkin jälkeen.
Siitä inhalaattorista. Aloin parin kerran jälkeen hönkäisemään avaavaa ennen lenkille lähtöä ja kas, ei enää tuskaista verenmakua suussa! Oikeastihan kuntoni on vain kohentunut sellaista vauhtia, että hengästyttää vähemmän :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti