Minulla on iät ja ajat ollut mielikuva täydellisestä omasta kodista. Haaveilin erityisesti sellaisesta ennen kuin poikaystävän kanssa pantiin hynttyyt yhteen, mutta edelleen huomaan, että kuvittamani koti toimii jonkinlaisena ihanteena.
Vaikka asuin maalaiskunnassa, kävin lukioni Helsingissä ja löysin Kalliosta oman henkisen kotini. (Ei erityisen omaperäistä, mutta minulle uusi näkökulma.) Tarkalleen ottaen sijoitin unelmakotini Pengerkadulle niin, että sijoittuisin vastapäätä kadun ylempää pengertä, jolla sitten joku voisi soitella minulle serenadeja (huom! tämä siis oli unelmakotini).
Mielikuvissani kotini oli pieni yksiö. Sellainen, jossa tilaa pihistääkseen kylppärin ja keittiönurkkauksen yläpuolelle pitää rakentaa nukkumisparvi. Huone olisi kuitenkin korkea, samoin kuin ikkuna. Leveä ikkunalauta oli myös tärkeä olla. Jonkinlainen erkkeri-ikkuna olisi ollut plussaa. Lattiaksi haaveilin linoleumin alta aarteena paljastuvaa lautalattiaa, jonka hioisin ja lakkaisin. Seinät, ovet ja karmit olisivat saaneet olla valkoista.
Lueskelin kotona naistenlehtiä ja kaipasin kuvien romanttisia puuhyllyjä, joiden päällä kupit ja lasit olivat huolettomasti pinoissa. Suunnittelin hankkivani ikkunalaidalle kukkia ja pienen yrttitarhan ja suunnittelin jopa kastelevani niitä.
Päätin myös, että mahdollisuuksien mukaan hankkisin kaiken tarvitsemani käytettynä. Ihailin silloin ja ihailen edelleen viime vuosisadan puolenvälin huonekaluja, joissa yhdistyy moderni yksinkertaisuus, senaikainen sirous ja jo kadonnut puoliteollinen huonekalujen rakennustapa, jossa tuntuu yhä jonkinlainen käsityöläisyyden leima.
Myös keittiöön halusin ostaa astiat mieluiten kirpputoreilta. Kuvittelin itseni kiertelemässä lauantai-iltapäivisin Hietsun ja Valtterin kirppiksiä ja ostamassa paripuolia, mutta laadukkaita kippoja ja lautasia, jotka iloisessa sekamelskassaan muodostaisivat yhdessä värikkään mutta harmonisen kokonaisuuden. Ostinkin joitakin astioita ja keittiöpyyhkeitä.
Ostoksia Puumalan torilta ja Kemiöstä eräästä navetasta.
Lisäksi ihailen ystävän tuomien ruusujen elinvoimaisuutta.
Ennen kaikkea kai haaveilin tilasta, jossa voisin tehdä haluamiani asioita ja toisaalta joka näyttäisi minulta ja jonne mahtuisi tavarani ja ehkä myös erilaiset roolini. Unelmieni kodissa oli tietenkin iso kirjahylly ja mukava sohva tai nojatuoli. Lisäksi halusin ruokapöydän, jotta voisin kutsua kavereita syömään. Erityisesti halusin eteiseen koukkuja monenkirjaville koruilleni, joita olen kyllä kerännyt, mutta jotka eivät rasioiden pohjalta ikinä pääse ylleni.
Tästä ensimmäisestä omasta kodistani puuttuu vielä moni luettelemani asia. Luonnollisesti en ahkerallakaan laittamisella saa myöskään tätä asuntoa siirtymään Penksulle, mutta on myös vielä paljon ihan toteutettaviakin asioita, joita en vielä ole saanut ratkottua. Kauhean hyvältä kuitenkin tuntuu se, että on ihan minun omissa käsissäni, että mitä asioita päätän yrittää toteuttaa ja mitä en. Enää ei tarvitse tyytyä haaveilemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti