Project Maman viimeisin postaus herätti minussa pohdintoja omasta suhteestani säilömiseen. Itsehän uskon vakaasti pakastamiseen ja mehunkeittoon. Omasta pakkasesta otetut mustikat tai mansikat huokuvat kaikkea mahdollista hyvää. Kaupassa myytävät pakastemarjapussit vaikuttavat jotenkin epäilyttäviltä. Kuitenkin teollisessa pakastamisessa menetetään varmasti osa marjan hyvistä vaikutuksista, eikö? Itse pakastettaessa sen oikein tuntee kuinka talvea vasten saan säilöön vitamiineja ja olen osa ikiaikaista säilömisen ketjua.
Kun minä pakastan, teen sen luonnonmukaisesti lappamalla Pyrexin kauhalla mustikoita rasioihin. Martat neuvovat säilömään marjoja sokerin kanssa, jotta suurempi osa c-vitamiinista säilyisi pakastuksen yli, mutta sehän olisi huijaamista. Vain itse torilta poimitut ja omin pikku kätösin pakastetut marjat voivat täysipainoisesti ylläpitää ihmisen terveyttä.
Kun minä pakastan, teen sen luonnonmukaisesti lappamalla Pyrexin kauhalla mustikoita rasioihin. Martat neuvovat säilömään marjoja sokerin kanssa, jotta suurempi osa c-vitamiinista säilyisi pakastuksen yli, mutta sehän olisi huijaamista. Vain itse torilta poimitut ja omin pikku kätösin pakastetut marjat voivat täysipainoisesti ylläpitää ihmisen terveyttä.
Muun muassa porkkana on tärkeä ravintoaineiden lähde.
Juttelin mummoni kanssa säilömisestä. Hän kertoi että hänen lapsuudessaan omenat upotettiin puolukkasurvokseen, minkä vuoksi ne säilyivät jouluun asti. Siis bentsoehapossa. Jouluna iloisen punaiseksi värjäytyneet omenat olivat kuulemma hyviä.
Sivumennen sanoen, muistaakseni Tokyokanissa myydään natriumglutamaattia jauheena. Poikaystävää uhkaa korkea verenpaine ja vaikka minä supermatalaverenpaineisena oikeastaan hyödynkin suolasta, pitäisi varmaan lähteä ostoksille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti