Joulutouhut vielä armottoman kesken, mutta yleensä ne onneksi aattoaamuksi järjestyy. Meiningit ovat olleet varsin koiramaisia vanhempieni luona. Musti on tapansa mukaan pyrkinyt auttamaan ihan kaikessa. Pullataikinaankin se olisi ollut valmis upottamaan kätensä ja se tutkii jok'ikisen laatansauman uuden höyrypesurin jäljiltä. Tarkka likka.
Neiti pullapoliisi, virallinen valvoja, siivoojan paras apuri jne.
Toissa yön sen sijaan olin lanssikuskina Helmille. Tyty sai juuri ennen nukkumaanmenoa hirveät vatsakivut. Se valitti ja itki surkeana, mikä on aika hälyttävää sillä yleensä Helmi pyrkii pitämään mahdollisimman matalaa profiilia mitä vaivoihin tulee. Tyyppiä kiikutettiin lopulta ympäri Uuttamaata ensin päivystykseen ja sitten röntgeniin, ja onneksi vaiva oli parannettavaa laatua. Kyllä sitä keskellä yötä ajaessa ehti jo moneen kertaan tulla itku kun päivystykseen lähdettiin aika lailla siinä käsityksessä että Helmi ei takaisin tule.
Pikku Helmi <3
Nyt pikkulikka on väsynyt, vaisu ja järkyttynyt siitä miten me sitä kohtelimme, varsinkin kun se oli vielä niin kaamean kipeä. Sen näkemys varmaan on että se onneksi onnistui paranemaan hoidosta huolimatta. Ruokatottumukset sillä menee uusiksi ja muutama päivä nyt mennään raejuustolla, mutta ennuste on nyt hyvä. Niin imelältä kuin se kuulostaakin, kyllä paras joululahja meillä tänä vuonna on tuo toipuva pikkukoiru <3
Hyvää joulua kaikille!!!
Ai niin! Miksi ihmislääkärit eivät ikinä kirjoita minun sairaskertomuksiini mitään tyylillä "Pikaista paranemista söpölle Tanjalle!"? Eppaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti