Vinguti vingun

Eräs yksittäinen asia joka tekee musta sietämättömän telkankatselukaverin * on kaikenlainen telkkarissa esiintyvä nolous ja sen seuraukset. En pysty katsomaan suurinta osaa sitcomeista koska myötänolostumiseni aste nousee liian korkeaksi. Frendejä katsoessa vietän suurimman osan jaksosta silmät kiinni sykkyrällä ja vingun kovaan ääneen. 

Poikaystävä ja minä tykkäisimme katsella iltaisin telkkarista jotain armottoman tyhjänpäiväistä mutta nolousmetrini rajoittaa todella pahasti tätä harrastusta. Muun muassa Modern family päätyi juuri listalle "Poikaystävä saa yksin katsoa". Eihän ne jaksot oikein muulle perustuneetkaan kuin nololle.

Helmikään ei pidä pelottavasta.

Kun sitten vielä lisää kohtalaisen herkkyyden kauhulle, väkivallalle ja pahansuopaisuudelle saa Netflixin katsottavien listan aika lyhyeksi. Pahansuopaisuus on muuten kamalaa. Downton Abbeyt meni siinä. Yllättäen klassiset salapoliisikertomukset ovat jotenkin hirveän rauhoittavia. Perinteisissä Agatha Christien tarinoissa murhat suoritetaan hyvää makua noudattaen (paitsi Murha Mesopotamiassa, voi äiti!) ja vaikka kuolema onkin hyvin traagillinen asia niin siinä vaiheessa kun Poirot on kirjastohuoneessa paljastanut syyllisen on kaikki paha pyyhitty pois ja viattomat iloitsevat.

Jos jollakulla toisella on tv-rainojen kanssa samankaltaiset rajoitukset niin olkaa kilttejä ja antakaa vinkkejä! Eli siis joku laadukas ja hyvä sarja ilman että siinä käytännössä on mitään ristiriitoja, kiitos!

* Ei telkän. Telkkien katselussa olen parasta seuraa.