Uuden vuoden lupauksia

Joulun ja uudenvuoden jälkeiseen aikaan sopii erityisesti kaikenlaiset paastolupaukset. En ole uskaltanut vielä kokeilla vaakaa vaikka lehdissä lääkärit sanoo ettei viikon mässäilyllä mitään tapahdu. Ehkä tämä on turvotusta...

Painonhallinta ei kuitenkaan minulla ole asia, jota pystyisin harjoittamaan lupauksien voimalla. Viimeisen vuoden sisään olen vihdoin löytänyt ruokailutottumukset joilla paino pyrkii alaspäin. Hitaasti, mutta toivottavasti sitäkin varmemmin.

Paastoamisen sijaan ajattelin tänä vuonna panostaa kieliin. On uskomatonta miten paljon ihminen on voinut opiskella kieliä ja silti osaaminen on ropissut heti tentin jälkeen jonnekin. Englanti minulla on melko vahva ihan siitä syystä että käytän sitä päivittäin. 

Facebookin kirjahaaste sai minut pohdiskelemaan vierailla kielillä lukemista. Luin kahdeksanvuotiaana ensimmäisen kerran Lucy Maud Montgomeryn Pienen runotytön, joka jatko-osineen on seurannut minua sen jälkeen koko elämäni. Ala-asteen tokaluokkalaisena Pieni runotyttö oli vähintäänkin haastavaa luettavaa sen vuoksi että kirja vilisi aivan tuntemattomia sanoja ja ilmiöitä. 

Muistan yllättävän hyvin hetkiä niiltä ajoilta kun suurin piirtein ekaluokkalaisena ryhdyin lukemaan romaaneita (tyyliin Enid Blytonin Seikkailu-sarja). Se tapa jolla osa lukemastani jäi ymmärtämättä muistuttaa kovasti niitä hetkiä kun ensimmäistä kertaa luin englanninkielisen romaanin (Harry Potter and the Order of the Phoenix, tietysti) tai kun nykyään yritän lukea jollakin muulla kielellä. Oli vain pakko hyväksyä että kaikkea en ymmärrä. Ja silloin sen hyväksyikin.

Pakkaspäivän tarpeet: Kerstin och jag, kaakao (mintulla sillä eka kunnon pakkanen),

ja käsirasva. Sanakirja on indernetissä.

Nykyään ehkä on liian helppoa pysytellä omalla mukavuusalueella tässäkin asiassa. Pikkulapsena oma elämänkokemus ja tiedot olivat niin vajavaisia, että ei vain ollut mahdollista pitäytyä vain niissä asioissa, jotka osasi ennalta. Nykyään epätietoisuus tai vaillinainen osaaminen tekevät ainakin minulle ikävän olon ja helposti pyrin välttelemään sitä. Ehkä pikkulasten aivot ottavat helpommin vastaan uuden tiedon vyöryä, mutta jos saisi siedätettyä itselleen edes osan siitä joustavuudesta mitä lapsena oli, voisin oppia ihan älyttömästi.

En yleensä tee lupauksia uudelle vuodelle, mutta tänä vuonna voisin yrittää lukea suuremman osan kirjoista muilla kielillä kuin suomeksi tai englanniksi. Joskus se suomikin oli vieras kieli, puhumattakaan englannista.

Joulun ihme

Joulutouhut vielä armottoman kesken, mutta yleensä ne onneksi aattoaamuksi järjestyy. Meiningit ovat olleet varsin koiramaisia vanhempieni luona. Musti on tapansa mukaan pyrkinyt auttamaan ihan kaikessa. Pullataikinaankin se olisi ollut valmis upottamaan kätensä ja se tutkii jok'ikisen laatansauman uuden höyrypesurin jäljiltä. Tarkka likka.

Neiti pullapoliisi, virallinen valvoja, siivoojan paras apuri jne.

Toissa yön sen sijaan olin lanssikuskina Helmille. Tyty sai juuri ennen nukkumaanmenoa hirveät vatsakivut. Se valitti ja itki surkeana, mikä on aika hälyttävää sillä yleensä Helmi pyrkii pitämään mahdollisimman matalaa profiilia mitä vaivoihin tulee. Tyyppiä kiikutettiin lopulta ympäri Uuttamaata ensin päivystykseen ja sitten röntgeniin, ja onneksi vaiva oli parannettavaa laatua. Kyllä sitä keskellä yötä ajaessa ehti jo moneen kertaan tulla itku kun päivystykseen lähdettiin aika lailla siinä käsityksessä että Helmi ei takaisin tule. 

Pikku Helmi <3

Nyt pikkulikka on väsynyt, vaisu ja järkyttynyt siitä miten me sitä kohtelimme, varsinkin kun se oli vielä niin kaamean kipeä. Sen näkemys varmaan on että se onneksi onnistui paranemaan hoidosta huolimatta. Ruokatottumukset sillä menee uusiksi ja muutama päivä nyt mennään raejuustolla, mutta ennuste on nyt hyvä. Niin imelältä kuin se kuulostaakin, kyllä paras joululahja meillä tänä vuonna on tuo toipuva pikkukoiru <3

Hyvää joulua kaikille!!!

Ai niin! Miksi ihmislääkärit eivät ikinä kirjoita minun sairaskertomuksiini mitään tyylillä "Pikaista paranemista söpölle Tanjalle!"? Eppaa.

Marenkia for dummies

Marengin syöminen on yksi hauskimmista asioista, joita ihminen voi tehdä housut jalassa. Tai ainakin useimpien marenkiin perustuvien leivonnaisten syöminen. Pavlova ja Brita-kakku, tarvitseeko tätä enempää perustella?

Marenki on kuitenkin aika vempula valmistaa. Helpoimmin homma kaatuu jos valkuaisten joukkoon päätyy yhtään rasvaa, valkuaiset eivät nimittäin silloin vaahdotu, eivät millään. Toinen, selkeästi jo vähemmän marengin syntyä vaarantava asia on liian vähäinen vatkaaminen. Sorrun itse helposti tähän jälkimmäiseen. 

Joulu on tulossa ja synnyinseuduillaan (Uusi-Seelanti tai Australia, väittelevät siitä kiivaasti) Pavlova on jouluherkku. Tietysti. Kukkean kesän hedelmiä saatavilla ja kaikkea. Granaattiomena on kai ihan must. 

Pavlova

Pavlovan pohjaan tarvitset:

4 munaa

2,5 dl hienoa sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tl valkoviinietikkaa

1 rkl maizenaa

Kerma-rahkatäytteeseen tarvitset:

200g rahkaa

2-3 dl kermaa (ei ole niin tarkkaa, kaadan yhden purkin)

vajaa 1 dl sokeria

1-2 tl vaniljasokeria

Päälle:

marjoja ja hedelmiä (kesällä mansikoita, mustikoita, vadelmia, viinimarjoja, talvella viinirypäleitä, granaattiomenoita mangoja... Yleisesti ottaen mieluiten mehukkaita marjoja ja hedelmiä. Sitrushedelmät ja vaikkapa omenat eivät mielestäni oikein sovi joukkoon. Banaani ja säilykeananakset ovat huokeampia ja käyvät hyvin marjojen kaveriksi.)

Lisäksi tarvitset:

Käsivatkain (menee muuten ikä ja terveys)

Metalli- tai lasikulho (muovikulhosta on vaikea pestä pois kaikki rasva)

Pohja:

Aloita laittamalla uuni 100 asteeseen.

Seuraavaksi erottele valkuaiset ja keltuaiset. Kaada valkuaiset aina ensin lasiin tai mukiin, jotta näet mahdolliset keltuaisenjämät. Mikäli seassa on yhtään keltuaista, kaada pois. Valkuaisvaahtoa ei synny mikäli seassa on yhtään rasvaa ja keltuainen on lähinnä rasvaa. Tee vaikka huomenna munakokkelia jämistä. 

Jollei seassa ole valkuaista, keltuaisia voi käyttää myös vaikka jätskiin <3

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on kovaa kun voit kääntää kulhon ylösalaisin eikä vaahto valu pois. Älä silti heti käännä kulhoa ympäri pääsi yläpuolella, kuten ne Mastef Chiefissä tekevät.

Kun valkuaisvaahto on kovaa, valuttele pienissä erissä joukkoon sokeri. Itse käytän hyvin voimakasta vaniljasokeria ja sekoitan sen muun sokerin joukkoon. Sekoita hyvin jokaisen sokerierän jälkeen ja lopuksi vielä huolella ja pitkään. Mikäli kaikki sokeri ei liukene vaahtoon, valuu se uunissa pitkin peltiä. Se ei ole vaarallista ja tapahtuu minulle usein, mutta ei ole nättiä ja tahmaa.

Sekoita vielä joukkoon viinietikka ja siivilöity maizena.

Teräviä huippuja

Ota uuninpelti ja leivinpaperi. Kaada nuolijan avulla koko valkuaismassa pellille ja muotoile noin 5 cm paksuinen levy. Pane uuniin keskitasolle. Ohjeet väittävät, että Pavlova valmistuisi 1,5 tunnissa, mutta ei kyllä minulla. Pidän yleensä 2 tuntia tai pidempään jos teen överin, koko pellin kokoisen pavlovan.

Pavlovassa on muuten myös se hieno puoli, että pohjan voi tehdä todella hyvissä ajoin ja sen täyttäminen vie todella vähän aikaa. Toisaalta pavlovaa ei pidäkään täyttää kuin vasta vähän ennen tarjoilua, ettei pohja kostu.

Täyte:

Vatkaa kerma ja rahka jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri ja vaniljasokeri pienissä erissä ja välillä maistellen. Vaahto on sopivan makeaa kun rahkan happamuus on juuri taittunut ja maut korostuvat. Tosin mikäli marjat ja hedelmät ovat hyvin happamia, saa vaahto olla makeampaa.

Valmistele hedelmät ja marjat. Perkaa perattavat, leikkele leikattavat. Esimerkiksi viinirypäleet kannattaa puolittaa, jotteivät vieri pitkin ruokapöytää.

Juuri ennen tarjoilua siirrä pohja tarjoiluastialle ja levitä sen päälle ensin kerma-rahkatäyte ja sitten hedelmät ja marjat.

Treffeillä neiti Pavlovan kanssa!

Vinguti vingun

Eräs yksittäinen asia joka tekee musta sietämättömän telkankatselukaverin * on kaikenlainen telkkarissa esiintyvä nolous ja sen seuraukset. En pysty katsomaan suurinta osaa sitcomeista koska myötänolostumiseni aste nousee liian korkeaksi. Frendejä katsoessa vietän suurimman osan jaksosta silmät kiinni sykkyrällä ja vingun kovaan ääneen. 

Poikaystävä ja minä tykkäisimme katsella iltaisin telkkarista jotain armottoman tyhjänpäiväistä mutta nolousmetrini rajoittaa todella pahasti tätä harrastusta. Muun muassa Modern family päätyi juuri listalle "Poikaystävä saa yksin katsoa". Eihän ne jaksot oikein muulle perustuneetkaan kuin nololle.

Helmikään ei pidä pelottavasta.

Kun sitten vielä lisää kohtalaisen herkkyyden kauhulle, väkivallalle ja pahansuopaisuudelle saa Netflixin katsottavien listan aika lyhyeksi. Pahansuopaisuus on muuten kamalaa. Downton Abbeyt meni siinä. Yllättäen klassiset salapoliisikertomukset ovat jotenkin hirveän rauhoittavia. Perinteisissä Agatha Christien tarinoissa murhat suoritetaan hyvää makua noudattaen (paitsi Murha Mesopotamiassa, voi äiti!) ja vaikka kuolema onkin hyvin traagillinen asia niin siinä vaiheessa kun Poirot on kirjastohuoneessa paljastanut syyllisen on kaikki paha pyyhitty pois ja viattomat iloitsevat.

Jos jollakulla toisella on tv-rainojen kanssa samankaltaiset rajoitukset niin olkaa kilttejä ja antakaa vinkkejä! Eli siis joku laadukas ja hyvä sarja ilman että siinä käytännössä on mitään ristiriitoja, kiitos!

* Ei telkän. Telkkien katselussa olen parasta seuraa.

Walnut, Coconut, Doughnut

Vein veljiltä pitkäaikaislainaan pleikka kakkosen. Kyllähän sitä ihminen huomaa eron vaikkapa We <3 Katamarin ja Dragon Age: Inquisitionin välillä mitä tulee kuvaan, animaatioihin ja ties mihin. Seurailen vierestä kun pojat pelaa Assassins Creedejä ja onhan se ihan kuin leffaa katsoisi. Silti monet pleikka kakkosen pelit pysyy raikkaina edelleen vaikka konsoli ilmestyi 15 vuotta sitten. Itse asiassa pelaan sillä joskus jopa ekan pleikkarin pelejä.

Okei, jos en olisi köyhä opiskelija niin varmasti hankkisin jonkun päheän ja modernin konsolin ja siihen nättejä pelejä, mutta kyllä nuo hyllyssä luuraavat Simsit, edellä mainitty Katamari ja Harvest Moon pitävät silti pintansa. Jollain tapaa tuntuu kuin niissä olisi tehojen puuttuessa jouduttu enemmän miettimään sitä itse peliä. Tai sitten olen vain henkisesti jämähtänyt varhaisteini-ikään. Sekin on ihan mahdollista. Viimeisen vuoden löytöjä Areenasta ja Youtubesta (mikä näillekin sisällöille se kattonimitys olisi?) ovat olleet esim. LoveMilla, Hullu, hullumpi, yläaste ja viimeisimpänä ja varmaan nerokkaimpana Antti Holman Sande ja Suvituuli-videot. 

Nimesin kaikki mun simpanssit pähkinöiksi :D

Olen nyt syksyllä pelaillut uudestaan Harvest Moonia ja Sims: Autiosaarta. Edellinen on siis maatilapeli jossa lehmiä pitää halia jotta ne voi hyvin. Poikaystävä sitä hetken katseltuaan totesi että nyt varmaan löytyi vihdoinkin aidosti tanjoille sopiva peli. Autiosaarisims puolestaan vetoaa johonkin sisäiseen hamsteriini kun pitää kerätä kaikenlaisia elämälle välttämättömiä resursseja, ystävystyä simpanssien kassa ja rakennella bungalow.

Pelletti maidolla ja hillolla

Jonkinlaista regressiota on ilmassa aivan selkeästi. Löysin itseni tänään murohyllyltä ja poistuin kaupasta weetabixien kanssa. Jostain syvältä kumpusi tarve saada weetabixeja. En oikein ymmärrä mistä. Tai siis tiedän että Taidevandalismin yksi kuva varmaan aktivoi sen mutta luulen että se kaipuu oli jo itänyt aiemmin. Hiukan hermostuttavaa.

Luulen myös että minua pitkään kiusannut koiranpentukuume on myös osa taantumista ala-asteikäiseksi. Yleensä tytöt hoitaa koira- ja hevoshulluutensa yhdeksänvuotiaina mutta mulla se iski aivan vastikään. Opettelen muun muassa ulkoa koiranäyttelyiden värikoodeja. Olin aika ylpeenä kun tunnistin ihan ite tuomarin punaisen ja pinkin lätkän merkityksen eilen. 

Rimpsessa

Neuvottelut koiranpennusta on vahvasti kesken. Ihan jo omasta puolestanikin. En tosissani edes harkitse jonkin luontokappaleen ottamista vastuulleni niin kauan kuin elelen pääosin opintotuella. Hoitokoirat ovat asia erikseen. Epäilen kuitenkin että kunhan jotain vakkarimpaa duunia saan saattavat keskustelut koiranpennusta päätyä aika piankin pöydälle. 

Ai niin. Raiderit palasivat kauppoihin. Ruokaostoksia on viime päivinä sävyttäneet kaikki klassikkosketsin syyslomaleireiltä. Kolme cowboyta ja Twix eivät vaan toimineet. Tempting...

Dies mirabilis

Jos tiistaina kaikki tuntui menevän pieleen niin tänään teemana on olleet huonot aavistukset joiden sijaan onkin tapahtunut jotain onnekasta. 

Tänään lähdettiin laivalla Eestiin viemään Muffea näyttelyyn. Pelkäsin jo tosissaan etten pääse ollenkaan kun menin syömään aamiaiseksi hiukan raa'an persimonin ja vatsa heittäytyi täysin mahdottomaksi. Viruin pari tuntia sängyn pohjalla kippurassa, missasin yhden luennon ja olin jo valmistautunut jäämään maihin kun äiti neuvoi ottamaan kunnon hömpsyn Unicumia. Olin jo aika epätoivoinen joten todella hörppäsin aika tujauksen Unicumia ja perään vettä. Hirveää ainetta, siis todellakin, mutta jotain taikavoimia siinä on sillä vajaan puolen tunnin päästä kramppaava vatsa oli enää muisto vain. Tunsin itseni uudestisyntyneeksi ja pääsin laivalle!

Muffe oli nyt ensimmäistä kertaa laivassa ja tällä laivayhtiöllä koira jätettiin yksin autoon autokannelle. Sinällään auto on Muffelle mukava ja turvallinen paikka mutta kyllä se pikku karvanaama oli aika vahvasti mielessä sen kaksi tuntia mitä se siellä yksin kökötti. Eniten jänskäsi mahdolliset traumat mutta kyllä paniikkioksujenkin siivoaminen kuumotti. Vielä mitä! Kun sitten pääsimme autolle meitä odotti 19kg tylsistynyttä ja hellyydenkipeää perroa, joka hyökkäsi heti halaamaan. (Musti todella halaa!)

Siellä satamassa oli jokin tullin ratsia ja pääsimme aika myöhään ajamaan kohti Pöltsamaata ja hotellia. Musti kökötti takakontissa takaikkunan edessä kuin tatti ja ihmetteli kaupungin valoja. Valitettavasti en saanut yhtäkään kunnon kuvaa :(

Lopulta olimme perillä niin myöhään että hotellin viereinen baari oli sulkenut keittiönsä ja nyt minä uhkasin kiskaista itkupotkuraivarit. En ollut syönyt juuri mitään sen pahan onnen persimonin ja Unicumin lisäksi ja se tuntui! Viereinen marketti oli kumminkin auki ja lähdin sinne etsimään syötävää. Haahuilin käytävillä ja löysin jonkin kanakolmioleivän, jossa uhkaavan moneen kertaan luki sana "piim". Olen laktoosivammainen ja tämänpäiväisen mahaepisodin jälkeen ei kyllä tehnyt mieli kokeilla päivän laktoosinsietokykyä.

Nappasin kumminkin kolmioleivän käteeni ja raahustin murheellisena pitkin marketin käytäviä kun nälkä kurni mahassa kunnes osuin valmisruokatiskin ääreen! Tiskin takana oli täti, joka ei osannut sanaakaan vieraita kieliä ja minäkin osaan eestiä tasan sen "piim"-sanan verran. Sen avulla kuitenkin sain joten kuten setvittyä että Kievin kotletissa ja paistetuissa perunoissa ei ollut maito ja kiittelin vuolaati tätiä, joka vastasi minulle leveällä ja hampaattomalla hymyllä. Löysin vielä persikkamehua (!) ja saatoin arvella selviäväni illasta.

Sujuu se syöminen sorminkin...

Pääsin hotellihuoneeseen ja ryhdyin jo syömään kylmää mutta ihanaa ja todella valkosipulista illallistani sormin kun ovelle koputettiin. Siellä olivat vanhempani, jotka olivat samasta kaupasta löytäneet kertakäyttöateriasetin (siis kaikkia välineitä 5, just loistavaa!) ja Muffe joka ihan häkeltyi siitä riemusta että löysi minut ihan sattumanvaraisesta hotellihuoneesta keskeltä Eestiä. Loppujen lopuksi ateria oli varsin täydellinen vaikkakin kylmä ja kohta pääsen nukkumaan! 

...mutta aterimet on jo juhlaa!

Pitäisi ehkä ruveta pitämään laukussa jotain lusikkahaarukkamysteeriä.

Pöltsamaa kuittaa ja toivottaa hyvää yötä!